Zaragozan kadut ovat siistejä. Kaupungilla on siistijöitä monta kertaa enemmän kuin Suomessa on tottunut näkemään. Siivoustyö on Suomen kaupungeissa maahanmuuttajavaltaista. Espanjassa töitä on vähän tarjolla ja kaikki työ otetaan ilolla vastaan. Niinpä aloilla, joihin syntyperäiset suomalaiset eivät ole enää aikoihin suostuneet tarttumaan, näkee Espanjassa lähes yksinomaan syntyperäisiä espanjalaisia. Siksi maahanmuuttajat työllistävät itse itsensä. Kiinalaisten kioskit, arabikaupat, halal-liikkeet, afrikkalaiset parturit, puhelinkioskit ja kebab-ravintolat ovat auki aamusta iltamyöhään ja töitä paiskitaan siestatta ja kansallisista vapaapäivistä huolimatta.
Öisin Zaragozan kadut täyttyvät juhlakansasta ja kauppamiehistä. Tarjolla on hassuja hattuja, vilkkuvia aurinkolaseja, ruusuja, koruja, piraattielokuvia, kaljaa, huumeita, huoria ja kaikkea muuta tarpeellista iltaa varten. Ne ulkomaalaiset jotka eivät kuulu onnekkaiden puodinpitäjien joukkoon ovat yrittäjiä ilman liiketiloja. Pienillä voitoillaan he rahoittavat elämänsä Espanjassa ja toivovat että saisivat jonakin päivänä oleskeluluvan ja oikeita töitä. Stressaavasta tilanteestaan huolimatta he kauppaavat tuotteitaan hymyn kera ja tarttuen juhlahumuun itsekin. Se lisää ostajien määrää. Vain kaksi kauppiaista eivät hymyilleet koskaan. He jäivät mieleeni.
Yönmusta iältään vaikeasti määriteltävä nuori mies lähestyy seuruetta seurueen jälkeen muoviin käärittyjen dvd-levyjen kanssa. Hän kauppaa tuotteitaan vaiti, ojentaa niitä pienellä kädenliikkeellä vain vähän kohti. Kukaan ei osta niitä. Kukaan ei uskalla ostaa zombielta. Hänen silmänsä ovat tyhjät ja välinpitämättömät, kauhua nähneet. Hänen olemuksensa luo pelkoa ympärilleen, eikä kukaan halua häntä lähelleen pilaamaan juhlailtaa. Toinen kauppias on aasialainen ja edellistä vanhempi. Hän tulee sisään iloisiin ja meluisiin baareihin glitteröidyssä hatussaan, toisinaan sydänaurinkolasit silmillään. Ne peittävät hänen häpeäänsä vähän. Hän ei kuulu niihin paikkoihin. Hän on lohduttoman kaukana siitä mitä elämän piti olla. Ikävöivänä ja surullisena hän on surkea kauppias ja epätoivottu masentava vieras baareille. Kaksi kaupustelijaa. Ihmisten ympäröiminä. Yksin. He vaeltavat etsien pelastajaansa tai tuhoaan.
Olosuhteisiin nähden maahanmuuttajien sopeutuminen sujuu hyvin Espanjassa. Kiitos siitä ei kuulu valtiolle, vaan ihmisten uutteruudelle ja omatoimisuudelle. Silti, ilman kenenkään huomiota ja ilman tarvittavaa tukea joku aina putoaa. Kun on yhteiskunnan ulkopuolella, eivät sen säännöt tai ihmiset merkitse mitään. Varsinkaan jos on uhri katastrofien kaaoksesta syntyneille ihmisten kammottavimpien puolien ilmentymille. Yli puolet Suomeenkin saapuvista turvapaikanhakijoista ovat kokeneet kidutusta. Tuntui hirveältä tajuta, että nämä kaksi kaupustelijaa ovat juuri niitä kauhukuvien mahdollisia ulkomaalaisia raiskaajia ja tappajia. Rikoksia tekevistä ulkomaalaisista on syytetty milloin islamia, milloin geenejä. Ymmärrystä ja apua ei ole tarjottu silloin kun sitä olisi tarvittu. Traumatisoituneen on opeteltava luottamaan uudelleen ihmisiin ja tajuttava, että hänen kokemansa pahuus ei ole hyväksyttävää eikä normaalia. Syrjimisen tie on huonoin mahdollinen ratkaisu maahanmuutossa.
Minun suurin pelkoni on yksinäisyys. Se että kukaan ei rakastaisi tai auttaisi hädässä. Jos jäisin ulkopuoliseksi kaikesta tuntisinko teoillani olevan merkitystä? Miksi ihmeessä silloin ajattelisin muita ihmisiä?
