Parasta elämässä

Parasta elämässä on

- kun saa kävyn mahtumaan kuusenkoloon ja huomenna huomaa että se on viety

- kun ottaa kopin yllättäen kohti tulevasta esineestä

- kun uudelleenmuistaa unohdetun

- kun on alasti lumihangessa eikä ole kylmä

- kun airot pärskäyttävät vettä kasvoille

- kun saa jogurttipurkin kannen avattua ilman, että se repeää kahtia

- kun kauan odotettu saapuu ennen aikojaan

- kun kauan pelätty ei saavukaan

- kun elät hetken joka ei milloinkaan toistu, ja tiedät että muistat sen ikuisesti

- (kun unohdat etkä tiedä ettet muista)

- hypätä veteen tietäen ettei huku

- elää elämää tajuamatta että kuolee

- (pysyä paikallaan tajuamatta että aika valuu hukkaan)

- lukita ovi ja olla turvassa

- nähdä valo pimeästä

- kun tietää eikä luule

- pelastaa mato muurahaisarmeijalta

- (kun voi unohtaa äskeisen ja laittaa madon koukkuun)

- saada kala ja päästää se menemään

- ettei nyt eletä menneisyydessä tai tulevaisuudessa

- (ettei pysty käsittämään, vaikka koko universumin aika olisi jo mennyt - vaikka sitä ei olisi)

- nukkua kun pitäisi herätä (ja tehdä päätös nukkua juuri kun on aikeissa nousta)

- herätä kun ei tarvitsisi

- nähdä painajaisia ja herätä

- kun voi edes joskus olla jossain parempi kuin joku muu

- kun tuntuu pahalta ja sen jälkeen hyvältä

- napakymppi (ei se ohjelma)

- kun vessapaperi ei loppunutkaan

- kun jokin korjautuu kuin itsestään

- kun tekee vaikkei tiennyt osaavansa

- kun oppii ja opettaa

- mennä kertomatta kenellekään

- tulla kenenkään huomaamatta

- lapsuus

- viattomuus

- ensimmäiset kerrat

- uusien asioiden suuruus

- kauniin luominen

- kauneuden löytäminen sieltä, missä muut eivät sitä näe

- silmien aukeneminen

- silmien avaaminen

- suuruus

- pienuus

- oleva

- olemattomuus

- kun isovanhemmilla on aina jäätelöä ja kun sitä syödään salaa

- kun kukaan ei halua olla yksin

- (jos on yksin, sille voi aina tehdä jotain)

- merkityksellisyyden illuusio ja kyky pitää sitä yllä

- se ettei ontologiasta tai metafysiikasta tarvitsekaan juuri välittää

- se että saa välittää

- se että välittää

- kun kaukana onkin lähellä

- se että voi sulkea silmät

- kun huomaa jotain todella pientä

- voida olla ulkopuolella tai sisäpuolella

- olla suuri ja suojella

- kun liukastuu ja pysyy pystyssä

- kun ei haittaa vaikka kaatuaa

- kun aurinko lämmittää ihoa

- syödä vatsa täyteen

- (saada edes vähän)

- antaa enemmän

- kun voi olla hyvä

- kun te olette siellä (ette niin kaukana), me tässä (pienen pienessä piirissä) ja sinä siinä (ihan minun vieressä)

Lippulaulu

Olin matkalla kotiin ystäväni Suomi-bileistä. Ravintola Vltavasta astui ulos iloinen seurue virittäen yhteislaulun: "On pohjantähden alla tää koti mulla mainen..." Minun poskeeni oli maalattuna pieni Suomen lippu ja ylläni oli sininen tuulipuku (jossa tosin luki Volvo). Rautatieaseman edessä seisoskellut romani aloitti vuorolaulun seurueen kanssa. Hänen innoittamanaan muitakin satunnaisia yön kulkijoita yhtyi mukaan. Yhdessä tämä satunnainen otos suomalaisia julisti hassua lokeroitumisen tarvettaan. Eivät uhmakkaina vaan vilpittömän riemukkaasti aina säkeen lopussa huudahtaen: "Olen suomalainen!"

Minua alkoi hymyilyttää. Mikä kollektiivinen nationalismin puuska, josta osalliseksi hupsu lippu poskessani väistämättä liitti minutkin! Samaa herttaisen viatonta suomalaisuutta voi nähdä urheilukisoissa tai maalaisidyllien ihmisissä. Ja niissä pienissä hammastikkuihin rakennetuissa Suomen lipuissa, joita ystäväni oli tökkinyt juhlissa leipäjuustoihin, karjalanpiirakoihin ja salmiakkeihin. Sillä hetkellä tykkäsin Suomesta, oli kivaa olla suomalainen. My people!

Suhteeni Suomen lippuun ei ole ongelmaton. En tarkalleen muista milloin siniristilippumme alkoi näyttäytyä silmissäni kiihkoisänmaallisena, jopa suvaitsemattomuuden symbolina. Sillä eihän se sitä tietenkään ole. Kaikilla valtioilla on lippunsa, mutta viime aikoina Suomen oma on esiintynyt eniten Kiitos 1939-1945-paidoissa tai liehunut salossa jonakin niistä neljästä sotaa muistelevasta liputuspäivästämme. Aina sota, ja sodan hinta ja sodan uhka ja veteraanien kunnia ja puolustustahto.

Ala-asteelta asti olen laulanut itsenäisyyspäivisin kiihkeää valaa Suomen lipulle. Joka vuosi tuhannet kirkasääniset ja -silmäiset silkohapset lupaavat taistella ja uhrata henkensä Suomen puolesta. Onkohan se nyt oikein sopiva kappale lapsille, joiden oman ajattelun kehitys on vasta alussa? Eri asia on sitten armeijan valalaulussa, jossa lauletaan toisaalla, ettei Suomeen väkivalta koskea saa, ja toisaalla että sitä verin varjellaan. Ristiriitaisuuden edessä voi jokusella rivissä seisovalla alokkaalla hakeutua sormet ristiin.

Lapsuudessa oli usein kilpailua siitä kenen asuinpaikka on paras. Omasta naapurustosta tai lähiöstä tunnettiin ylpeyttä ja muiden asuinpaikoille naljailtiin. Aikuisena sama leikki jatkuu, mutta elinympäristö laajenee valtion kokoiseksi. Leikkimielisyys unohtuu kun oman maan erityislaatuisuutta ja muiden maiden pahuutta korostetaan. Takapihojen nahistelu muuttuu oikeaksi sodaksi. Naapurin pojista tulee kasvottomia vihollisia kun kilpailuhenkisyyden panokset kasvavat elämän ja kuoleman mittaluokkaan.

Tuleva rauhanaktivisti Tony Benn tapasi Mahathma Gandhin ollessaan 6-vuotias. Hänen isänsä oli Iso-Britannian Intian asioiden ministeri ja pikku-Tony pääsi tapaamaan monia korkea-arvoisia johtajia. Kun muut aikuiset taputtivat häntä hajamielisesti päähän ja keskittyivät isän kanssa keskustelemiseen, Gandhi laskeutui lattialle hänen tykönsä ja teki itsensä samanvertaiseksi lapsen kanssa. Benn ei muista tarkalleen mitä he juttelivat Gandhijin kanssa, mutta hän kertoo sen olleen hetki, joka vaikutti ratkaisevasti hänen tulevaan toimintaansa.

Kysykää vaikka lapsilta. Aivan liian harvat aikuiset muistavat kuinka leikitään.

Eroon myötähäpeästä Tommi Läntisen kanssa

Lähes autio ranta Intiassa. Aikuinen mies tanssii ja laulaa yksin sydämensä kyllyydestä ja välillä taistelee ilmaa vastaan luultavasti vasta näkemänsä elokuvan innoittamana. Hah hah, ei mikään ammattilainen. Niin noloa! Olisipa joku jonka kanssa jakaa tämä hupinäytös.

Ihan kivaa sillä näyttää silti olevan. Olen aika kaukana kotoa. Vieläköhän osaisin seisoa käsilläni? Tai mitään muuta niistä vanhoista kunnon kikoista. Miksi en kokeilisi? Varovasti ympärilleni tähyillen aloitan. Hoplaa! Tämähän on hauskempaa kuin aurinkorasvakerrosten pois hikoileminen makuuasennossa.

Meitä kiinnostaa kovin paljon se mitä muut meistä ajattelevat ja teemme kaikkemme, että emme olisi outoja tai erottuisi liiaksi joukosta. Joskus olimme jostakin asiasta täysillä innostuneita, mutta sitten meille naurettiin. Yritimme vielä uudestaan innostua, ja silloin meidät lytättiin. Liityimme heihin ja yhdessä aloimme lytätä niitä jotka olivat vielä jostakin innostuneita. Kun heidänkin innostuksensa saatiin tapettua, hekin yhtyivät meihin ja nyt yhteinen ivanaurumme raikuu ja kasvaa ikuisesti.

Puhutaan myötähäpeästä. Se on kätevä termi kertoessa mitä tunsi, kun joku kehtasi yrittää jotakin. Myötähäpeän tunteminen on myös kiusaamista puhtaimmillaan. Myötähäpeän tuntija pyrkii tuomaan jollekin ominaisen piirteen huonoon valoon päätettyään sen olevan noloa. Kiusattu alkaa hävetä ennen rakastamaansa asiaa ja lopettaa sen tekemisen. Hän muuttuu samaksi kyräileväksi ja tylsäksi massaksi. Myötähäpeäjät ovat luovuuden ja elämänilon suurimpia ankeuttajia.

Moni meistä ei ole huippu eikä ammattilainen tai välttämättä edes hyvä siinä asiassa jonka tekemisestä suuresti pitää. Jos se on kuitenkin nautinnollista ja tuottaa iloa tekijälleen, miksi emme antaisi hänen rauhassa toteuttaa itseään siinä? Viimeistään esiteineinä kaikki eivät enää kelpaakaan mukaan näytelmään, tai mahdu joukkueeseen. Sama meno jatkuu myöhemmin opiskelussa ja työelämässä, jopa ihmissuhteissa. Joku laittaa aina ihmiset paremmuusjärjestykseen, vaikkei hyvyys tai huonous tietyn asian tekemisessä ole mitenkään verrannollista sen tuottamaan omakohtaiseen miellyttävyyteen.

On vaikea keksiä yhtään järkevää syytä miksei ihmisolento tekisi jotakin sellaista, jota haluaa koko sydämestään tehdä. On kummallista kuinka identtisen värittömiä ja nuhteettomia 5,4 miljoonaa suomalaista ovat käyttäytymiseltään. Tuoko mahdollisimman normaalina oleminen tyydytystä? Miksi muiden elämiin puututaan niin hanakasti? Kuin olisi kirjoittamattomat lait tarkkailla ja raportoida joukosta erottuvien kansalaisten elämää. Länsimaiden asukkaista suomalaiset etunenässä ovat olleet rakentamassa omaa homogeenistä mallikansaansa, joka on kaiken kukkuraksi toivottoman tylsä.

Myötähäpeä kertoo sen tuntijan omasta rajoittuneisuudesta. Todellisuudessa he haluaisivat olla yhtä vapautuneita kuin vihan kohteensa, mutta estyneinä alkavatkin puhua pahaa yksilöstä joka toteuttaa itseään omalla tavallaan.

Tommi Läntinen oli lapsuuden suosikkiartistini. Osaan vieläkin kaikkien hänen biisiensä sanat ulkoa. Tommin sanoitukset ja kiekaisut aiheuttavat monelle myötähäpeää. Minäpä tiedän, että hänen musiikkinsa tulee suoraan sydämestä. Siinä on todellisen elämisen ja tekemisen riemua, sellaista jota kyyniset luuserit eivät kestä kuunnella, kuten he eivät kestä mitään muutakaan aitoa riemuitsemista cooleissa, mutta niin tympääntyneissä elämissänsä.

Tehtävä 1: Opettele eroon myötähäpeän tunteistasi kuuntelemalla Tommi Läntisen tuotantoa niin kauan, että myönnät diggaavasi siitä.

Ja sitten laula koko sydämesi kyllyydestä Tommin mukana: “Olen onnellinen, olen onnellinen, karu selli ois maa jos et vois asuttaa mun sydämen aravaa. Olen onnellinen, olen onnellinen, karu selli ois maa jos en sais rakastaa, sun sydäntäs avaraa! Olen onnellineeeeennne-ne-ne-ne-ne-jiiiiihhaahhhahhaaauuuu!”

Untitled03

Jokin tuli kauttani ja maalasi oksennuksina itseään näkyväksi. Minä tiesin, se on suuri jos vain annan sen tulla. Seottuani ja kärsittyäni se tultaisiin löytämään, mutta vasta kuolemani jälkeen. Minä hyväksyin sen hinnan.

Ensin muutuin. Nautin huolesta, se ravitsi minut. En toivonut kenellekään mitään. Ainakaan hyvää. Tein tai muistin jotakin hirveää. Kuvani muuttui. Katseeni muuttui.

Etsin tunnetta, joka on kaikista todellisin. Minä ruokin itseni sillä. Kuinka kauniita sävyjä onkaan pimeydessä! Niin moni oli nähnyt saman. Tahdoin olla unohtumaton.

"Te ette rakasta minua. Minä kyllä tiedän, sillä minä näen. Kannustatte minua. Kannustatte minua tappamaan itseni."

Kun ei voinut nukkua, eikä olla hereillä, ei voinut luoda. Oli tuhottava. Pelko vaihtui kauhuksi.

Sen pysäyttäminen ei ollut enää minun käsissäni.

Niin
minä
valuin
kunnes
olin
alhaalla, tienhaarassa.

Astuin pois. Antauduin maailmalle, jota olin luullut liian pieneksi minulle.

Myöhemmin tajusin, että tunne jonka uskoin olleen se kaikista todellisin, ei ollut tunne ollenkaan. Se oli tunteettomuus.

Ja minusta tuli suuri.