Vaikka vielä ei ollut edes ihan marraskuu ja pystyin yhä laskea yhden käden sormilla katukuvassa bongaamani jouluvaloviritelmät, näin silti jo vanhan valkoparran. Esko Valtaojahan se siinä Helsingin kirjamessuilla puhumassa maailmankaikkeudesta! Siinäpä samaan aikaan tuulahdus suoraan Tintin seikkailuista sekä uuden ajan pop-professori, joka saa kaikki vauvasta vaariin mukaansa luonnontieteellisille rakettimatkoille läpi pimeän aineen kohti eksoplaneettoja!
Esko kertoi, että tieteen avulla on saatu ihmiskunnalle aikaan enemmän hyvää kuin huonoa. Varmasti niin, mutta silti valitettavasti: uusien suurien keksintöjen keksiminen on lopetettava! Vaikka keksijät itse ovatkin aina sydämellisiä ja hassuja karvanaamoja ympyräkakkuloineen, saattavat heidän alun perin hyvään suunnatut keksintönsä väärissä käsissä vaarantaa kaiken sen mitä meillä on. Ja se olisi todella epäkunnioittavaa ja noloa tätä hienoa maapallokeksintöä ja kaikkia sen elämisenmuotoja kohtaan. Lisäksi, eikö varma tieteellinen selitys kaikkeudesta ja elämän synnystä olisi sen verran tyhjentävä, että se samalla mitätöisi ihmisyyden ja koko elämän? Pian tieteellisen riemuvoiton tuulettamisen jälkeen iskisi maailmaan turhautuminen ja masennus. Kaikki olisi varmaa. Me todellakin olisimme vain kokoelma merkityksettömiä osasia, jotka on ohjelmoitu olemaan ihmisiä.
Tiedemiesten luonnetta tuskin voi muuttaa, keksiminen ja oivallus on heitä ohjaava intohimo. Ja he ovat muutenkin hyvisten puolella. Monen muunkin (varsinkin pahisten) olisi hyvä proffien lailla välillä ihmetellä maailmaa ja sanoa vau. Mutta silti, joskus olisi kiva jos maailmaa muutettaisiin vain hyvin kevyesti ja varovaisesti luontaiselle inhimillisyydellemme ominaisilla tavoilla ja kaikki oppisivat rakastamaan maailmaa sellaisena kuin se nyt vain on ja on ollut ennen meitä.
