31.10.2010
Untitled02
18.10.2010
We are already living in the world of Tomorrow
Olemme lahjoittaneet pois vapautemme. Tietysti, joidenkin mielestä olemme myyneet sen ja saaneet vastineeksi turvaa ja mielenrauhaa, ”parempaa maailmaa.” On meillä vielä vähän vapautta jäljelläkin, mutta siitäkin meillä on kauhea kiire luopua. Jatkuvasti haluamme lisää lakeja ja rajoituksia, emmekä kertakaikkiaan pysty tekemään sitä loogista päätelmää, että miltä näyttää tulevaisuus, jota kohti kiirehdimme koko ajan tiukentaen rajoituksia, mutta ei ikinä, eikä mistään hölläten. Pahoittelen, jos väittämästäni ilmenee selvästi, etten seuraa maailman tapahtumia, mutta en tiedä ainuttakaan uutta lainsäädäntöä, joka sallisi jonkin aikaisemmin kielletyn tekemisen.
George Orwellin 1984, Aldous Huxleyn Brave New World ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451 ovat dystopioita, utopian irvikuvia, jotakin mihin ei tule pyrkiä. Orwell ennusti valvontakamerat joka nurkkaan ja kadunkulmaan. Ihmisen jokaista tekoa tarkkailtiin ja keksittiin jopa keinot huomata ajatusrikos ihmisen ulkoisesta olemuksesta. On huolestuttavaa, että minäkin olen useammin kuin kerran jättänyt jotakin sanomatta, siis internetissä, koska ajattelin, että joku herkkänahkainen poliisiviranomainen saattaisi pian kolkuttaa oveen. Jos esimerkiksi kirjoitan tähän, että haluaisin räjäyttää BB-talon kaikkine asukkaineen Pluton kääntöpuolelle, niin luetaanko se kirjaimellisena uhkauksena, vai kielellisenä tehokeinona, hyperbolana? Jossakin päin maailmaa, muistaakseni Jenkeissä tai Briteissä, eräs herrasmies päivitti Twitteriinsä haluavansa räjäyttää lentokentän taivaan tuuliin lentojen myöhästymisien takia, ja ihme ja kumma, poliisi ilmaantui, vaikka kyse olikin hyperbolasta.
Mutta niin, ne kamerat.
Jos turvallisuusministeriö vetäisi taikurinhatusta äärettömän määrän euroja ja hattuun kiinnitetyssä mystisessä lapussa lukisi ”tehkää Suomesta turvallinen ja asentakaa valvontakameroita joka puolelle...” niin satavarmasti, kahdesti miettimättä se tulisi tehdyksi. Jos lähestulkoon kenelle tahansa annettaisi tämä sama valta, lopputulos olisi sama. Ei kukaan heittäisi hukkaan mahdollisuutta tehdä yhteiskunnasta näin luodinkestävää.
Olemmeko siis aivohalvaantuneita? Itsekin jo ihan innostuin kameroista joka nurkassa, kameroista, jotka kykenevät tunnistamaan ja eliminoimaan rikoksen aikeetkin, siitä että kaikkialla turvallisuus hipoisi ääretöntä – mutta sitten tajusinkin, että viime vuosisadan tieteiskirjallisuutta tätä kutsuttiin dystopiaksi. Ja hyvä jumala sentään, tämän päivän ihmiselle se on utopiaa. Missä on menty vikaan?
Liikenteenvalvontakamerat alkvat olla jo melkoisen high-techiä. Eilen ne huomasivat ylinopeuden sillä yhdellä ohikiitävällä hetkellä, tänään ne mittaavat keskinopeuden vähän pidemmällä välillä ja huomenna? Huomenna ne kyttäävät, että pysähdyitkö aivan paikallesi stop-merkin kohdalla, käytitkö vilkkua kääntyessäsi, oliko turvavälisi liian pieni, näytitkö keskisormea turhaan ja lähettävät sakon noin sekunnin viiveellä, koska – tosiaan – jos en väärin muista, niin kaikissa vuoden 2014 jälkeen valmistetuissa autoissa on, lentokoneiden tapaan ”musta laatikko” ja todellakin se on jatkuvassa yhteydessä verkkoon ja todellakin, sinne tallentuu kaikki tiedot kaikista ajokilometreistäsi ikinä ja sinulle voi lähettää sakot milloin vain, jos joku näppärä virkailija vain sattuu huomaamaan, että olet joskus ajanut 1km/h ylinopeutta – niin, kohtahan siitäkin tulee uusi laki.
Kaikin mahdollisin valtuuksin arvon lukija, diagnosoin sinulla aivopesuhalvauksen, jos hymyillen pystyt vielä sanomaan, ettei tässä ole millään muotoa menossa liian pitkälle.
Onhan se ”järkevää.” Turvallisuutta saadaan tappamalla vapaus ja minä satun tietämään miten monista rikoksista pääsee ”järkevästi” eroon.
Mies vetää toista miestä lättyyn, koska toinen mies käpälöi ensimmäisen naista. Väkivallan tekoon liittyi vahvasti emootio. Asian olisi voinut myös selvittää järkevästi, ilman vahvoja tunteidenpurkauksia. Fahreinheit 451:ssä ja dystopiaelokuva Equilibriumissa on tunteiden turmiollisuus ymmärretty, joten ratkaisuna yhteiskunnasta on tuhottu kaikki taide, jottei ihmiset niidenkään kautta tulisi tunteneeksi mitään ja Equilibriumissa ihmisten tulisi aamupalan yhteydessä vetää nappi huiviin, sellainen, joka lamauttaa kaikki tunteet. Ei ollut rikollisuutta, yhteiskunta toimi hyvin ja ennenkaikkea tehokkaasti. Fahrenheit 451:ssä ihmisillä oli kotonaan huone (olohuone), jonka jokaisella seinällä oli sen seinän kokoinen ruutu, jossa oli yksi ihminen. Vapaa-aika kului seuraten näiden virtuaalisten ihmisten keskinäistä, täysin tyhjänpäiväistä vuorovaikutusta. Kyllä, Ray Bradbury ennusti jo lähes 60 vuotta sitten, että Big Brotherin kaltainen turha viihde tulisi olemaan ruokaa sieluttomalle mielelle.
Sitä minä vain toivoisin, että jossakin vaiheessa, mielummin pian, huomaisimme, että dystopia on dystopiaa ihan syystä, eikä siihen tule kaikinkeinoin pyrkiä, koska minusta tuntuu, että monetkin yhteiskuntaa edistävät uudistuksemme on revitty suoraan joistakin dystopioista.
15.10.2010
Kirkko ja kaupunki
Kristinuskoa vihataan tällä hetkellä tosi kovaa. Helsingissä ja muissa Suomen kylissä ja kaupungeissa on totaalinen käytösvirhe puhua jotakin hyvää kristinuskosta tiedostavien nuorten keskuudessa. Uskovaiset nähdään ahdasmielisinä typeryksinä, joita kirkko käyttää hyväksi heidän itsensä sitä tajuamatta. Kaupunkilaiset lukevat Cityista, Nyteistä ja Voimista oman ikäistensä intellektuellien kolumneja uskonnon suuresta tuhoavasta voimasta ja nyökyttelevät päätään tekstin osuvuudelle.
Uskonnot nähdään ainoastaan instituutteina, joiden avulla ihmisiä hallitaan. Ei ihme, sillä mediassa ei ymmärretä uskontoja. Aineeton asia on vaikea selittää, siispä kaikki henkisyys yksinkertaistetaan ja siitä puhutaan vain uskontona tai kirkkona. Henkisyys ei ole missään yhteydessä ihmisen tekemiin asioihin. Kirkko ja uskonnon tulkinta taas ovat aina. Mikään, minkä takia uskontoja vihataan, ei ole tekemisissä henkisyyden kanssa. Kaikki uskontoihin liitetty paha on ihmisten aikaansaamaa. Henkisyydestä ei puhuta valtavirtamedioissa.
Länsimaisessa kristinuskossa on ongelmansa. Siitä on vaikea löytää hengellisyyden taso. Kristinusko koetaan ennemmin ojennusnuorana ja elämäntapana kuin henkisyytenä. On ihan okei lähteä Intiaan ashramiin, samaan aikaan kun toinen nuori salaa tuttavapiiriltään kristillisen seurakunnan kerhossa käymisen, vaikka molemmat ovat samojen kysymysten juurella. Hengellisyys on ihmisen henkilökohtaista Jumaluuden tuntemista ja jotakin paljon syvempää kuin ‘uskonto‘. Todellinen uskovainen tajuaa, että mikään uskonto ei ole toista parempi, vaan ne ovat kaikki eri keinoja löytää tie samaan suureen Ymmärrykseen.
Päivi Räsänen ei ole ymmärtänyt kristinuskoa. Hänen uskontokäsityksensä on vajaa, hän ei näe Jumaluutta ympärillänsä. Hän ei näe jokaista ihmistä lähimmäisenään ja perheenjäsenenään, sillä hän tuomitsee niin monet meistä. Räsäsellä ei ole rauha itsensä kanssa, hänen on etsittävä syyllisiä. Raamatuntulkinta ei tee todellista uskovaista. Raamatusta tai muista pyhistä kirjoista voi aina nostaa esiin kohtia, jotka ovat täysin humaanien arvojen vastaisia ja järjettömiä. En ymmärrä mitä siellä tekevät lakikokoelmat, jotka ovat yhteydessä johonkin muinaiseen aikaan ja paikkaan, eikä missään nimessä henkisyyteen. Ne osattakoon sivuuttaa tärkeän viestin tieltä.
Todellisen uskovaisen erottaa. Heitä näkee välillä. Tai ennemminkin tuntee. He loistavat. Todelliset uskovaiset elävät hetkessä, luottaen aina johonkin itseään korkeampaan voimaan. Heidän rakkautensa on riippumatonta ja kun he tuntevat olevansa joka paikassa kotona, mikään paha ei pysty koskettamaan heitä. He ovat ymmärtäneet kuinka paljon enemmän vilpitön hyvyys antaa kuin mikään maallinen materia ja he näkevät Jumaluuden kaikissa ja kaikkialla. Tällaisia valaistuneita näkee harvemmin sellaisen ihmisryhmän joukossa, jotka eivät jollakin tavalla muodosta maailmankuvaansa henkisyydelle. Tämä ryhmä löytää aina syyn kyynisyydelle ja he saavat voimavaroja vihasta tai muista negatiivisista tuntemuksista.
Ihmisellä on etsikkoaikoja. Varmaan moni tiedostava kaupunkilainen miettii kuinka noloa olisi tulla uskikseksi. Voin lohduttaa, että kun sen aika koittaa, ei noloudella ole mitään merkitystä kaiken sen uuden kauneuden edessä jonka maailma silmille silloin räjäyttää.