15.11.2012

Se on niin hyvin yksinkertaista - kaikki


Asiat ovat loppujen lopuksi melko yksinkertaisia. Koska – määrittelemättä sitä mikä on ”asia” ja mikä on ”yksinkertainen” – voisin aika vankalla varmuudella sanoa, että asiat joka tapauksessa ovat siten, miten ne ovat. Ne ovat niin, eikä mitenkään muuten. Ja mitä tästä sitten seuraa?

No, on vain tämä elämä, tämä peli ja sitä on pakko pelata. Muuten käy hassusti.

Siis, voi sentään, tämä kaikki on itselleni jotenkin niin itsestään selvää, että on vaikea edes ajatella miten vaikeaa kaikesta on tehty.

Se on hevonpaskaa, koska asiat eivät todellakaan ole sitä. Meillä on siis asioita ja monetkin asiat vain ovat. On Afrikka. Se on ja asiat siellä ovat miten ovat, mutta niin minä vain selviän joka päivästä hengissä, vaikka en ainuttakaan ajatusta soisi tätä maailmankolkkaa kohti.

Se vain on ja olen tehnyt rauhan sen kanssa.

Monikin asia on näin. Joskus muinoin kun uutisia vilkaisin – muistan – että elintarvikkeiden hinnat olivat nousussa ja jos sekunnin ajattelen, ymmärrän että siihen on ihan loogisia syitä. No,  jos hinnat nousevat, se tarkoittaa, että ne maksavat enemmän. Jos asiat, joita kuitenkin ostan, maksavat entistä enemmän, tarkoittaa se, että esimerkiksi rahaa/oravannahkoja/yms. vastaan saan vähemmän asioita.

Ja – nyt vittu sentään – tämä ei ole mikään syy itkeä, se on syy tulla toimeen vähemmällä.

Se. On. Niin. Yksinkertaista.

Se on juuri niin yksinkertaista kun miten asiat ovat.

Jos menetän jostain kumman syystä kaiken, tarkoittaa se, että minulla ei ole kotia, eikä se tuomia luksuriteetteja. Olen koditon, olen varaton. Dyykkaan, talvisin hengailen lämpimissä paikoissa, kuten juna-asemilla – mutta jotenkin selviän.

Koska minun täytyy.

Voin toki luovuttaa. Voin loikata junan alle ja todeta että nyt meni vaikeeks.

Miksi ei?

No koska vittu, se ei olisi mielenkiintoista!

Elämä on mielenkiintoista! Sen täytyy olla, koska ei ole muutakaan, kuin tämä elämä! 

Juuri nyt en keksi mitään niin mielenkiintoista, kuin kodittoman elämä. Oppisi tuntemaan kaupunkia, sen tapoja, ehkä vähän ihmisistäkin jotain ja varmasti jotain itsestään. Ziljoonittain jännempää kuin mitä elämä nyt, nyt kun kaikki on niin vitun itsestäänselvää. Teidän kaikkien elämä, möh. Loppujen lopuksi aika itsestäänselvää. No hard feelings.

Opiskelen nyt terveysliikunnan ohjausta ja tämän puolesta tulee liikuttua ihan merkittäviä määriä, liikutettua muita ja samalla vähän myös ajateltua tähän liittyviä asioita.

Kaikille ihan harrastajille on varmasti tuttua, kuinka pitää olla treeniohjelmat ja aikataulut, liikepalautus on sitä, sarjapalautus tätä, lepoa sen verran, siihen päälle unta, protskuja x määrä grammoja, joka lihasryhmälle jotain spesifiä, koska keskitetyt liikkeet palvelevat parhaiten tavoitetta y. Tavoitteeni on siis z, ja sen saavutan noudattamalla...

...hevonpaskaa taas.

Nyt vittu.

Mitä tässäkin tarvitaan on kaksi asiaa: ripaus tietoa ja pikkuhiljaa katoavaa kansanperinnetta: maalaisjärkeä.

Pidän itseäni esimerkkinä omasta ideologiastani ja minun ideologiani on tehdä asioista niin yksinkertaisia kuin mahdollista, koska sitä ihmiset haluavat ja koska niin asiat sattuvat olemaan. Mainittakoon että viime kehonkoostumusmittauksessa painoin 65kg, josta lihasta oli 58,5kg ja rasvaprosenttini oli 5,5 – jotakuinkin kisakireä kehonrakentaja, otaksun?

No mitä minä sitten teen pysyäkseni sellaisena kuin olen, varmasti on jotain aivan saatanallisia salaisuuksia?

No ei ole.

Ihan parina avainkohtana, muiden elämää helpottaakseni, mainitsen, että minulla ei ole treeniohjelmaa (en siis ”tee mitään minkään mukaan saavuttaakseni mitään”) enkä liioin syö mainittavan terveellisesti. Syön mitä eteen tulee ja vähän myös mitä mieleni tekee.

”No ei oo totta, pakko sulla joku ihmetrikki on oltava.”

Kuunteles tätä, ja nyt kuuntelet niin tarkasti kuin ikinä olet kuunnellut, koska se mitä kohta sanon ei ole mitään uutta sinulle, eikä kenellekään muulle, mutta jotenkin se tuntuu olevan niin vaikea ihmisten ymmärtää tai ainakaan toteuttaa.

Jokin aika sitten minulta kysyttiin, että miten pääsee hyvään kuntoon ja nopeasti. Aika vaikea kysymys, mutta minäpä katsoin peiliin ja totesin, että ole ihan hyvässä kunnossa. Onko minulla ollut vaikeaa saavuttaa tämä kunto? Ei. Ihan uskomattoman helppoa, sanoisin.

Miten tämä sitten tapahtuu?

Saatana.

Perkele.

Kyrpä.

Nyt haluan huomion tälle lauseelle, siksi järjettömät kirosanat.

Nyt kuuntele.

TÄTÄ:

Ylitä itsesi.

(antikliimaksi tai ei, your choice)

Älä juokse niin, että tuntuu koko aika aivan ihanalta.

Juokse niin, että edes jossakin vaiheessa, edes vähän aikaa, tuntuu edes vähän pahalta.

Älä runkkaa painoilla, joita on kiva nostella. Nostele painoja, joita on edes vähän vaikea nostella.

Anteeksi, olen ihan kyynelissä täällä miten yksinkertaista tämäkin kaikki on. Mutta kun se on. Et sinä tarvitse mitään treeniohjelmia, ei sinun tarvitse syödä mitenkään erityisen hyvin – riittää, että ymmärrät, että asioilla on seurauksia.

Tässä kohtaa tulee mukaan sitä maalaisjärkeä;

-             - jos syöt, kasvat
-               -  jos juokset, sinusta tulee parempi juoksija
-               - jos teet hauiskääntöä, hauis kasvaa

Ja jonkin verran tietoa. Tavallinen edes vähän jostakin perillä oleva ihminen kyllä tietää jo ihan riittävästi. Hän tietää, että lihas tarvitsee kasvaakseen proteiinia. Jos halutaan kasvattaa lihasta, sitä treenataan niin että tuntuu ja imetään sitä proteiinia. Kun juoksee, sitä hengästyy ja sydän hakkaa. Parantuisikohan tässä hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta? No ehkä.

Ja ihan bonuskysymyksenä, kannattaako treenata pelkkää hauista, vai ehkä kuitenkin koko kehoa?

Se jääköön arvoitukseksi.

Ihan for real bros. Painotan tässä asioiden yksinkertaisuutta. Lähtökohtaisesti asiat ovat miten ovat ja niiden kanssa on elettävä, koska – herttinen sentään – ainut toinen vaihtoehto on kuolla, ja se tuntuisi aika liioittelulta monessakin tapauksessa.

Entäs jos olohuoneessasi on noin kuutiometrin verran varsin pistävän tuoksuista paskaa? Kyllä, haluat elää, kuolema olisi toden totta liioittelua, mutta kun se ahdistaa...?

Hei, lapioi se paska vittuun siitä ja jatka elämää.

Kaikki on hyvin symbolistä tässä paskajutussa, mutta toistan nyt vielä.

Paska vittuun ja elämä jatkuu.

Asiat siis ovat miten ovat, mutta joskus niitä haluaa mielummin muuttaa, kuin vain elää niiden kanssa... mitä minä nyt teen...

Jotakin. Teet jotakin muuttaaksesi tämän. Teet sen minkä sinä itse parhaaksi näet ja jos se toimii, hyvä. Jos ei, opi virheistä.

Loppujen lopuksi, me kaikki olemme vain mitä olemme ja meillä kaikilla on syitä olla mitä olemme ja syitä olla olematta mitä haluamme.

...on vain tämä elämä, tämä hetki. Tee nyt oikeesti sillä jotain muuta, kuin mieti sitä miksei se ole sitä mitä haluat. Elämä kuitenkin on aika pitkälti sitä, mitä itse siitä tekee. Haluan, että siitä tehdään juuri niin yksinkertaista kuin mitä se voisi olla, eikä niin monimutkaista, kuin mitä se tuntuu olevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti