Kulkekoon tämä teksti otsikolla ”Olemme kaikki taiteilijoita”, sillä se on se ajatus, jonka kaikista syvimmin nyt haluan tuoda esitetyksi ja kenties jopa juurrutetuksi. Jonnekin. Tämä on sellainen ajatus, jonka julkituomiseksi ja levittämiseksi olisin valmis käyttämään vaikka koko aikani täällä ja kaiken sen tarmon, mikä minulle on suotu ja jos yhtään itse uskon tähän seuraavaksi kirjoittamaani, niin niin minun varmasti tulisi tehdäkin.
Mutta kuten minun on aina itseni kanssa tehtävä, niin on meidän tälläkin kertaa peruutettava pitkälle taaksepäin, aina ihmiskunnan ja elämän aamunkoittoon saakka. Ohimennen selittetynä tämä henkilökohtainen ominaisuus: Esimerkiksi TeLille mentyäni olin onnistunut elämään jonkin aikaa siinä hyvin helpossa ja kevyessä ajatuksessa, että tarkoituksella ei ole niin väliä, koska useinkaan tarkoitusta ei ole, vaan ITSE TEKEMISELLÄ on merkitystä. Tämän ajatuksen syntyyn oli johtanut kaikki asfalttiasemalla vietetty aikani; siis koska loputtomasta pihanlakaisusta ja säkkien heittelystä - siis kertakaikkiaan pointittomasta toiminnasta, millä ei ole juuri mitään vaikutusta mihinkään - on hyvin vaikea löytää minkäänlaista suurempaa tarkoitusta, oli minun ihan omaa psyykettä suojatakseni Luovuttava tarkoitushakuisuudestani. Koska tokihan jos pihaa lakaistessani erehtyisin ajattelemaan, että voi nyt vittu tätä järkeä tässäkin, niin enhän minä kykenisi sitä tekemään. Näin ollen, jotta jotenkin pystyisin toimia ja välttyisin tarkoituksettomuudentunnun aiheuttamalta itsemurhalta, oli minun ryhdyttävä löytämään tyydytystä Itse Tekemisestä. Siis lakaisusta. Muun muassa. Lakaisulla, siis roskan siirtämisellä paikasta toiseen, ei ole mitään väliä, mutta se itse akti, lakaisu! - siitä olin löytävä onnen. Jostakin luin, että ainakin jotkut zenbuddhalaiset jossakin aloittavat päivänsä jollakin aivan tyhjänpäiväisellä siivoamisella, mutta heilläkään ei se pointti ole itse siivoamisessa, vaan siinä, että HE TEKEVÄT KAIKEN NIIN HYVIN KUIN PYSTYVÄT JA KESKITTYVÄT SIIHEN KAIKILLA VOIMILLAAN, ja juuri tämä keskittyminen aikaansaa mielen tyhjentymisen - kyse on siis meditoinnista.
Ja näin minäkin selvisin. Keskittymällä ja antautumalla mille tahansa ja kaikelle sain pidettyä itseni meditatiivisessa tilassa, oli elo miten turhaa ja tyhjänpäiväistä hyvänsä.
Mutta jokinhan muuttui TeLillä. Hetken aikaa sain käänneltyä hauista ja kyykkäiltyä ihan aktin itsensä vuoksi - antaakseni kaikkeni tilanteessa kuin tilanteessa, meditoidakseni, mutta sitten haukkasin väärästä omenasta ja kysyin kysymyksen ”miksi?” Miksi hauis, miksi kuntosali, miksi kuntoilu ylipäätään, miksi nyt terveyskään saatana?
Ja nyt alkaa peruuttaminen. Olisi hyvä jos tässä kohti olisitte lukeneet vielä keskeneräisen ja missään julkaisemattoman tekstini otsikolla ”Paljain jaloin, Asko” mutta koska ette ole, niin otan sieltä tähän lainauksen ja toivon, että se on riittävän itseselitteinen.
”Asko, back to the point. Sinähän tunnet ihmiskunnan historiaa jonkin verran, eikö totta? Enkä nyt tarkoita tätä typerää ja kaiken tärkeän sivuuttavaa Kyrvänmittauksen historiaa – tiedäthän, milloin oli kenelläkin pisin kulli ja mitä he sillä tekivät; sotahistoriaa! – vaan pikemminkin biologista historiaa. Sitä kuinka me vielä joskus oltiin osa jengiä, eläimiä ja toimimme eläimille ominaisella tavalla, meidän tapauksessa apinoille ominaisella tavalla.
Tiedätkös kun Asko, nyt, NYT tulee tärkeä pointti. Jos ajattelemme ihan minkä tahansa luonnossa elävän eläimen fyysistä kyvykkyyttä, niin lienee selvää, että se on melkolailla maksimissaan! Jos jänis ei olisi äärettömän kovakuntoinen ja havainnoisi ympäristöään mahdollisimman tarkkaan, tai jos sillä olisi vaikka jokin synnynnäinen tyyppivika, vaikka liikavarvas, niin eihän se selviäisi, vaan se – ollessaan jotakin muuta, kuin äärettömän paras ja evoluution huippu – tulisi syödyksi! Asko! Eikö ole ihanaa kun luonnonvalinta toimii!
Ja millä tavalla susi, kettu, orava, jänis tai mikä tahansa muu saavuttaa tämän maksimaalisen kyvykkyyden tilan? Tekeekö susi saatanasti jalkaprässiä, ehkä 3x10x40kg settejä? Ehkä puolen minuutin palautuksilla? Kai sitä jonain viikonpäivänä on jotain aerobistakin? Ja miten orava saa loikatessaan puusta toiseen AINA kiinni jostakin oksasta? Treenaako se jollain reaktiopallolla vai hä?
Asko. Millä vitulla eläimet sen tekevät... Minä tiedän. Ne vain ovat eläimiä ja käyttäytyvät omalle lajilleen ominaisella tavalla. Kaikki eläimet ovat vuosimiljoonien ajan kehittyneet ollakseen juuri sitä mitä ne ovat ja tekevät juuri sitä, mikä on ehdottoman essentiaalista heidän selviytymiselleen.
Ja nyt Asko palaamme takaisin ihmiseen ja unohdamme mm. ns. tekniikan kehityksen, kulttuurin kehityksen yms. ja ajattelemme itseämme puhtaasti eläiminä, eläinlajina joka toimii luonnollisessa ympäristössä sille luonnollisimmalla mahdollisella tavalla. Ja kun näin teemme, huomaamme, että emme olekaan ihan niin kaukana apinaserkuistamme (muistathan, unohdimme kulttuurin, kielen, valtiot yms.) BIOLOGISESTI. Olemme edelleen biologisesti eläimiä (hah) ja meillä on tallella eläimelliset tarpeemme kuten syöminen ja juominen. Ja Asko. Eikö totta, että monestikin ajattelemme, että jokin ruoka ja juoma on joko hyväksi tai pahaksi ihmiselle – on siis olemassa jotakin ”optimaalista” ravintoa, amirite? Aim rite.
Mutta minulla, en tiedä sinusta Asko, on vähän sellainen tunne että liikuntapuolella unohdamme tämän ajatuksen optimista. Jo pienestä pitäen meille opetetaan ja vanhemmalla iällä varsinkin, että tulee löytää ”oma laji.” Harrastaa sellaista liikuntaa mistä tykkää, mutta tärkeintä että tekee sitä yhtäjaksoisesti 45min kolme kertaa viikossa. Joskus myös sillattis että syke käy siellä 90% maksimista. Vähän lihaskuntoa. Vähän aerobista. Muistetaan venytellä. Protskua täytyy saada paljon.
Se on siis näemmä yhdentekevää pelaanko squashia vai melonko? Sillä ei ole väliä mitä ”primal blueprintissäni” lukee? On vissiin ihan sama, että juokseeko susi metsässä vai harrastaako se korkeushyppyä?
Äh. Asko. Minä tiedän, että ihmiselle se on periaatteessa ihan saatanan sama mitä se tekee, koska meillä ei samankaltaisia fyysiä vaatimuksia ole, kuin luonnontilassa eläville olennoille. Kenenkään meistä ei kannattaisi tehdä ikinä mitään, koska se on turhaa energianhukkaa, emmekä me fyysistä kyvykkyyttämme varmaankaan tule koskaan tarvitsemaan. Siis oikeasti. Sillä lailla, että olisi kyse jonkun hengestä – ei, koska sellaiset tilanteet haluamme ehdottomasti eliminoida ja näin tehdä fyysisistä ominaisuuksistamme piileviä.
Pointtini oli nyt se, että meillä luontoetäisyydestämme huolimatta edelleen on tämä primal blueprint. Niin kuin sudella. Se metsästää miten metsästää, eikä esimerkiksi lähde sukeltamaan valtameristä fisua ”koska se ois kivempaa, swimmaus on mun laji lol.” Sen keho ja sen kaikki ominaisuudet on luotu tiettyjä tarkoituksia varten, ja niin on ihminenkin. Meidän pitää hetkeksi unohtaa urheilulajien olemassaolo ja täydellisen pyllyn salaisuus ja kurkistaa menneisyyteemme ja opetella liikkumaan siten, miten esi-isämme liikkuivat. Koska se on Asko optimaalista. Toki myönnän, että kaikki liike tekee hyvää, mutta jos optimi on olemassa, jos on joitakin lajillemme tyypillisiä liikkumisen muotoja, jotka joskus ovat olleet ehdottoman välttämättömiä, niin eikö voisi olla, että tälläkin hetkellä meissä, Asko, on tällainen piilevä blueprint vain odottamassa heräämistään ja valjastamistaan.”
http://www.youtube.com/
Eli näin saimme hieman hoidettua peruutusurakkaa ja samalla pääsemme kohti käsitettä ”ilmaisu.” Nähkääs, kun nyt meidän on ehdottomasti unohdettava (ehkä olettekin jo unohtaneet) se assosiaatio, että ilmaisu liittyisi taiteeseen ja se, että taide liittyisi pelkästään niihin yksittäisiin asioihin, mihin sen on yleensä mielletty liittyvän, siis kuvataiteeseen, teatteriin, musiikkiin yms.
Sitä vartenhan me tässä peruuttelemme. Mitä oli ennen musiikkia, teatteria ja niitä muita? Mitä siis oli ns. luonnontilassa? Kuten äsken huomasimme, LUONTOKAPPALEITA, JOTKA KÄYTTÄYTYVÄT ITSELLEEN OMINAISELLA TAVALLA. Ja nyt saatanan tarkkana, frendit. Itselleen ominaisella tavalla.. Susi metsästää... Jotkut lajit toimivat laumoissa... Tosiaan... apinat kiipeilevät puissa siksi, koska ne ovat kehittyneet vuosimiljoonien ajan niin, ja samasta syystä norsut eivät kiipeile...
Siis, frendit. Luonnontilassa on PELKKÄÄ ILMAISUA, PELKKÄÄ ITSEILMAISUA. Omalle itselleen ominaisella tavalla toimimista. Sitä tekevät ihan kaikki olemassaolevat... jutut. Things. Toistan: kala toteuttaa itseään uidessaan, hiekka kulkeutuessaan tuulen mukana syvemmälle aavikkoon, kuu kiertäessään maata, veri virratessaan meissä - kaikki luonnolliset tapahtumat ovat "ilmauksia."
Ja ottakaamme uudeksi ystäväksemme Fraktaliikka, koska fraktaliikka osoittaa meille jotakin aika merkittävää maailmankaikkudesta.
”Joo, hei vaan kaikille – asiaan. Olen siis täällä ja koska olen täällä, voitte te olla varmoja siitä että olen olemassa, siis että fraktaliikka todentotta toteutuu luonnossa. Kenties äskeisestä teille jäi se kuva, että pelkästään eläimet ilmaisevat itseään tekemällä sille ominaisia asioita, mutta sama toistuu kaikkialla, minne katsommekaan. Katsokaamme teidän sisäänne. Siellä on monenmonta erinäistä asiaa sielläkin. Valkosoluja, punasoluja, sydän, maksa ja niin edelleen. Ja katsokaa nyt! Sydämenne pumppaa juuri niin kuin sen on tarkoitettu! Se ei valtamerisukeltajasuden lailla lähde tekemään mitään itselleen epäominaista, vaan se tekee juuri sitä mitä sen on tarkoitettu, siis: SYDÄN. ILMAISEE. ITSEÄÄN. JOKA. HETKI. Jos se tekisi jotakin muuta, kuten vaikka saisi päähänsä rakentaa padon, niin vääriä asioita lähtisi patoutumaan väärään paikkaan ja sihisevää ylitsevuotoa seuraisi. Ja se on huono.
Ja ystävät, muistakaa, minä olen ystävänne jatkossakin. Olen siellä, minne ikinä menettekin. Jos nyt ajattelette että tosiaankin, kaikki elollinen, joka ikinen solu kaikkialla toteuttaa omaa itseään ja samoin tekevät soluryppäät, kuten ihmisyksilöt ja samoin tekevät ihmisyhteisötkin – niin älä lopeta matkaasi vielä. Olen myös siellä, missä on elotonta ja pimeää. Kun kaikki alkoi, syntyi samassa heikko- ja vahva ydinvoima, sähkömagneettinen voima ja painovoima, ja siitä hetkestä alkaen kaikki on tapahtunut juuri niin, kuin kaikelle tapahtuneelle on ollut ominaista tapahtua. Eli siis – kaikkeus (tahi jokin korkeampi voima jossakin) ja kaikki kaikkeudessa on ilmaissut itseään AINA JA IKUISESTI, ja sitä kannattaa miettiä, että onko tätä voimaa hyvä vastustaa.”
Uusi ystävämme nähdäkseni ihan hyvin selvensi, että kaikkeudessa kaikkinensa on kysymys itsensä ilmaisemisesta. Mutta mitäs tämä nyt meidän kannaltamme tarkoittaa?
Ensinnäkin, näkisin että tietoisuutemme johdosta olemme himpun verran erillämme ns. luonnontilasta ja meille ihmisille ei tämä ”itsensä toteuttaminen” ole niin yksiselitteistä, kuin on sudelle metsästäminen. Mutta antaisin huomiota jälleen verrattain nuorelle biologiselle iällemme. Emme ole niin kovin kaukana apina-ajoistamme ja biologiassamme sentään on jäljellä rippeitä tuon ajan tarpeista, siispä meidän edelleen tarvitsee syödä, juoda, kakkia, pissiä ja nukkua.
Mutta noiden toteuttaminen tänä päivänä on vähän jotenkin... nöf. Jos nyt ennenmuinoin ruokaa saadakseen täytyi terottaa keppi, lävistää sillä joku mullikka (huom. ja käyttää itselle ominaisia kykyjä, kuten juoksemista, hyppäämistä, kättä pidemmän käyttöä yms) ja heittää ruho nuotioon, niin tänä päivänä sitä saattaa joutua – VAILLA MITÄÄN VITUN LUONNOLLISELTA TUNTUVAA JÄRKEÄ – esimerkiksi kävellä sisälle taloon, jonka kyljessä lukee KELA ja täyttää papereita missä on kummallisia sanoja, ja nyyhkien ja kyynelehtien selitellä miksi et onnistunutkaan elämässä ja näin tehtyäsi saat kortillesi, siis muoviläpyskälle jotakin vissiinkin leikkirahaa, jolla saa ”ostettua” ilmeisesti esim. ”nautaa” tai ”sikaa” - liekö niillä jokin yhteys samannimisiin eläimiin sitten? Ja jotenkin tämä kaikki tuntuu niin kovasti unelta, jotenkaan mikään toiminta täällä ei nyt tunnu omalle biologialle ominaiselta ja jotenkaan oma toimintanikaan ei nyt tunnu itselleni ominaiselta.. Niin kuin että jos minulle syntyisikin lapsi ja minä haluaisin hänen varhaisvaiheita suojella tämän maailman haasteilta rakentamalla talon, niin – vittu, saatana, mitä paskaa – enhän minä voi, koska joku näemmä ”omistaa” tämän maaläntin ja senkin lisäksi on miljoonia ”määräyksiä” ja ”direktiivejä” jotka määrittelevät sitä, kuinka minun tulisi oma taloni rakentaa.
Ja tämän pointti on nyt se, että tämä maailma nykyisellään TUKAHDUTTAA sitä, mikä meille olisi kaikista luonnollisinta ja kaikista ominaisinta. Eikä meidän edes tarvitse ajatella itseämme niin primitiivisinä, kuin äskeisessä esimerkissä, vaan melkein samoin, kuin uusi ystävämme kertoi ILMAISUN olevan kaikkialla ja kaikkea, voimme alkaa huomata, että tänä päivänä tämän ilmaisun TUKAHDUTTAMISTA on kaikkialla. Tuskin sitä kloroformia tungetaan naamalle ihan tarkoituksella, mutta maailmanjärjestyksen ollessa nykyinen, niin nyt vaan sattuu tapahtumaan. (Ja kyllä, tässä kohti homma lähtisi yhteiskunnalliseksi ja vastaus kaikkeen olisi ”Zeitgeist” mutta en nyt tässä lähde sinne.)
Teen nyt sellaisen suoran väitöksen, että samoin kuin maksalle ja sydämelle on niille ominaisia tapoja toimia, niin ihan samoin jokaiselle ihmisyksilölle on hänelle ominainen tapa toimia ja tämä toiminta määräytyy jotensakin hänen ominaisuuksiensa mukaan. Siis koska maksalla on ne ominaisuudet mitä sillä on, toimii se juuri niin kuin se toimii – sama juttu ihmisyksilön kanssa.
Mitä jos onkin ihmiselle ominaista kantaa pientä vauvaa sylissään, eikä laittaa sitä rattaisiin? Aika väistämättä hyyyyyyyvinkin konkreettinen yhteys lapsen ja vanhemman välillä katkeaa ja ehkä se on luonnonvastaista...
Mitä jos tätä vähän vanhempi lapsi haluaa kiivetä puuhun, koska se nyt on melko syvällä hänen geeneissään ja noin muutenkin olisi hyvä että hän sinne kiipeäisi (koordinaatio, motoriikka, lihakset, hallinta ymsymsyms..), mutta äiti huutaa että NYT VITTU ALAS SIELTÄ TAI SAAT SELKÄÄS!! Ja äiti tekee näin, koska äitiä väsyttää ja hän mielummin antaisi television kasvattaa lastaan, kuin olisi itse kannustamassa ja suojelemassa häntä, siis lasta, joka juuri oli TOTEUTTAMASSA ITSEÄÄN melko saatanan syvällisellä tasolla.
Tätä vanhempi lapsi tykkää pompotella palloa, mutta eihän sillä mitään saavuta – pannaan nyt poika joukkueeseen. Mutta poika ei oikein tykkää, mutta ei oikein uskalla sanoa eikään.
Aikuisuuden kynnyksellä oleva miekkonen tahi naikkonen tarvitsee itselleen komiat tanssikengät – joten hän tekee itselleen sellaiset. Hän huomaa, että hänellä on syvä sisäinen palo tähän hommaan, aika rientää rei'ittäessä ja ommellessa ja nahkaa kiillotellessa – mutta koska systeemi, niin joutuu hän pian menemään kenkätehtaaseen töihin, ja siellä hän tuijottaa ruutua ja pitää huolen, että kaikki namiskat palavat vihreinä, eivätkä punaisina.
Muusikko haluaa tehdä omaa musiikkia, mutta koska markkinat ja tarve rahalle, hän joutuu tekemään mainosmusiikkia, joka on kyllä hyvin kaukana hänen sisimmästä palostaan.
Okei. Mikä näille kaikille on yhteistä? Se, että itseään ilmaisevia ihmisiä tukahdutetaan. Osaat varmaan sinäkin jonkin omakohtaisen tukahtumisen muodon esittää ja uskoisin vahvasti, että sitä on kaikkialla. En yhtään ihmettele, miksi lapsia riehututtaa koulun penkeillä – heitä tukahdutetaan jo niin pienestä pitäen. Koulujärjestelmä ylipäätään tukahduttaa vaatimalla lapsilta jotakin, mitä he eivät lainkaan halua, ja vastaavasti eivät riittävästi kannusta tekemään sitä, mitä he todella haluavat. Ja tällainen turhauma tietenkin lähtee kiehumaan yli kattilansa. On nahistelua, opettajalle vittuilua, halua osoittaa että ei vittu kiinnosta – se, jos mikä on luonnollista! Ja tätä ylitsevuotamista parempi olisi, jos tämän turhauman saisi ihan kertakaikkiaan PURKAUTUMAAN – siis että sen energian saisi suunnattua johonkin tälle yksilölle ominaiseen toimintaan. Toistan: tälle yksilölle ominaiseen toimintaan. (ei kaikkien tappamiseen)
Ja hei. Se toiminta voi olla ihan mitä vain, koska eri ihmisille eri asiat ovat heidän ominaisuuksistaan johtuen ominaisia. Ei ns. ”taide” ole ainut keino ilmaista itseään. Jos jonkun sisäinen palo vaatii häntä soittamaan viulua kadunkulmalla, niin hänen on saatava tehdä se, koska muuten – jälleen – se ei ole ominaista toimintaa; silloin sydän päättää padota suonistonsa veritulpalla ja pahoja asioita pääsee kasautumaan – sen itseilmaisu tukahtuu. Mutta ihan vastaavasti jonkun sydän sykkii tehdäkseen nahkakenkiä. Jonkun sielu on tulessa hänen järjestellessä kirjahyllyä.
Se on ihan sama mitä tekee, kunhan vaan on oman elämänsä taiteilija. Nahkakenkäkin on suurensuuri itsensä ilmaus, taideteos, jos se on tehty samalla sisäisellä palolla kuin ”Kolme sisarta.” Tämä on nyt tärkeää, hyvin tärkeää. Luovuuden, itseilmaisun ja jopa taiteen määritelmiä on lavennettava, koska nähdäkseni elämme siinä kollektiivisessa uskossa, että vain osa meistä on luovia, vain osalla meistä on taiteellista paloa ja vain osa meistä voi ”toteuttaa itseään.”
Itseilmaisua, taidetta, luovuutta on kaikki itselle ominainen toiminta. Jos muusikkokin tekee vasten omaa tahtoaan mainosmusiikkia, hän ei ole taiteilija – hän on töissä. Hän on orjana jollekulle toiselle, eikä hän toteuta itseään – hän tukahtuu.
Ja muutenkin on vahingollista eritellä asioita niin kovin paljon, kuten nykyään tehdään. Sinulla pitää olla 1. Koulutus 2. Ammatti 3. Urheiluharrastus 4. Vielä joku taidejuttu. Mutta ei. Se on huono ajatusmalli. Sinulla pitää olla YKSI SISÄINEN PALO johonkin tiettyyn asiaan ja tämän asian ympärille tulisi muun henkilökohtaisen todellisuutesi järjestyä. Sinulla voi edelleen olla koulutus, ammatti, urheiluharrastus ja taidejuttu, mutta käsittämisen lähtökohdan tulisi olla jotakin muuta, kuin ”täytyy saada koulutus, että saa rahaa, että voi elää ja täytyy urheilla, että perse pysyy tikissä yms.” Pikemminkin sen täytyy olla ”minä rakastan näyttelemistä, koska on ehdottoman tärkeää tulevaisuutemme kannalta, että juuri minä olen lavalla, koska minulla on siihen erityislaatuinen lahja – minä näen maailman toisin kuin muut ja haluan muiden näkevän sen samoin!”
No ei sen tarvitse noin itsekäs ajatus olla, mutta kuitenkin ”elän näytelläkseni – näyttelen elääkseni.”
Ehkä lopetan nyt tähän. Vielä kuitenkin otan itselleni puheenvuoron ja vastaan röyhkeästi kaikkiin perimmäisiin kysymyksiin. Ready?
Elämäntarkoitus? Kaikki olemassaoleva on syntynyt jonkin itseilmaisusta ja ilmaisee itseään taukoamatta. Siis sinunkin elämäntarkoitus on ilmaista itseäsi, sinulle ominaisimmalla tavalla.
Kauneus? Kauneushan on aina jotenkin kovin täydellistä ja eikö mikä tahansa, minkä eteen on sielu räjäytetty ja annettu itsestä aivan kaikki – oli se sitten kenkä taikka laulu, auringonlasku taikka vuori – niin se kuitenkin, ollessaan jonkin luonnollisen tapahtuman lopputulema, on välttämättä täydellinen ja näin kovinkin kaunis. Itseilmaisussa ja ilmaisussa ylipäätään - olemassaolossa - on kauneus.
Onni? Tietenkin sinä olet onnellinen tehdessäsi sitä, mitä sinun omasta mielestäsi tulisi tehdä – itseilmaisu on onnea.
Rakkaus? Siinä missä nuo kolme edeltävää kysymystä EDELTÄVÄT itseilmaisua, niin rakkaus tulee vasta itseilmaisun JÄLKEEN. Vasta sitten kun osaat ilmaista itseäsi, kun olet onnellinen, tiedät tarkoituksesi ja löydät elämästä kauneutta – vasta sitten voit rakastaa, koska rakkaus kumpuaa kaikesta tästä. Onnesta, tarkoituksesta, kauneudesta ja on niitä perimmäisiä kysymyksiä varmasti muitakin, mutta kenties kuitenkin rakkaus on jonkinlainen päätepiste; kenties se on jotakin Minkä Vuoksi kaikki ilmaisevat itseään; siis että kaikki toiminta tähtää itseilmaisuun ja kaikki itseilmaisu rakkauteen. Johonkin rakkauteen, mihin en nyt tunnu ajatuksilla yltämään, mutta ehkä ei ole tarkoituskaan.
Mut enivei, on ehdottoman välttämätöntä, että olemme kaikki taiteilijoita – omalla tavallamme, koska muuten jotenkin kaikki tekeminen tuntuu turhalta ja oleminen orjuutetulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti