Lähes autio ranta Intiassa. Aikuinen mies tanssii ja laulaa yksin sydämensä kyllyydestä ja välillä taistelee ilmaa vastaan luultavasti vasta näkemänsä elokuvan innoittamana. Hah hah, ei mikään ammattilainen. Niin noloa! Olisipa joku jonka kanssa jakaa tämä hupinäytös.
Ihan kivaa sillä näyttää silti olevan. Olen aika kaukana kotoa. Vieläköhän osaisin seisoa käsilläni? Tai mitään muuta niistä vanhoista kunnon kikoista. Miksi en kokeilisi? Varovasti ympärilleni tähyillen aloitan. Hoplaa! Tämähän on hauskempaa kuin aurinkorasvakerrosten pois hikoileminen makuuasennossa.
Meitä kiinnostaa kovin paljon se mitä muut meistä ajattelevat ja teemme kaikkemme, että emme olisi outoja tai erottuisi liiaksi joukosta. Joskus olimme jostakin asiasta täysillä innostuneita, mutta sitten meille naurettiin. Yritimme vielä uudestaan innostua, ja silloin meidät lytättiin. Liityimme heihin ja yhdessä aloimme lytätä niitä jotka olivat vielä jostakin innostuneita. Kun heidänkin innostuksensa saatiin tapettua, hekin yhtyivät meihin ja nyt yhteinen ivanaurumme raikuu ja kasvaa ikuisesti.
Puhutaan myötähäpeästä. Se on kätevä termi kertoessa mitä tunsi, kun joku kehtasi yrittää jotakin. Myötähäpeän tunteminen on myös kiusaamista puhtaimmillaan. Myötähäpeän tuntija pyrkii tuomaan jollekin ominaisen piirteen huonoon valoon päätettyään sen olevan noloa. Kiusattu alkaa hävetä ennen rakastamaansa asiaa ja lopettaa sen tekemisen. Hän muuttuu samaksi kyräileväksi ja tylsäksi massaksi. Myötähäpeäjät ovat luovuuden ja elämänilon suurimpia ankeuttajia.
Moni meistä ei ole huippu eikä ammattilainen tai välttämättä edes hyvä siinä asiassa jonka tekemisestä suuresti pitää. Jos se on kuitenkin nautinnollista ja tuottaa iloa tekijälleen, miksi emme antaisi hänen rauhassa toteuttaa itseään siinä? Viimeistään esiteineinä kaikki eivät enää kelpaakaan mukaan näytelmään, tai mahdu joukkueeseen. Sama meno jatkuu myöhemmin opiskelussa ja työelämässä, jopa ihmissuhteissa. Joku laittaa aina ihmiset paremmuusjärjestykseen, vaikkei hyvyys tai huonous tietyn asian tekemisessä ole mitenkään verrannollista sen tuottamaan omakohtaiseen miellyttävyyteen.
On vaikea keksiä yhtään järkevää syytä miksei ihmisolento tekisi jotakin sellaista, jota haluaa koko sydämestään tehdä. On kummallista kuinka identtisen värittömiä ja nuhteettomia 5,4 miljoonaa suomalaista ovat käyttäytymiseltään. Tuoko mahdollisimman normaalina oleminen tyydytystä? Miksi muiden elämiin puututaan niin hanakasti? Kuin olisi kirjoittamattomat lait tarkkailla ja raportoida joukosta erottuvien kansalaisten elämää. Länsimaiden asukkaista suomalaiset etunenässä ovat olleet rakentamassa omaa homogeenistä mallikansaansa, joka on kaiken kukkuraksi toivottoman tylsä.
Myötähäpeä kertoo sen tuntijan omasta rajoittuneisuudesta. Todellisuudessa he haluaisivat olla yhtä vapautuneita kuin vihan kohteensa, mutta estyneinä alkavatkin puhua pahaa yksilöstä joka toteuttaa itseään omalla tavallaan.
Tommi Läntinen oli lapsuuden suosikkiartistini. Osaan vieläkin kaikkien hänen biisiensä sanat ulkoa. Tommin sanoitukset ja kiekaisut aiheuttavat monelle myötähäpeää. Minäpä tiedän, että hänen musiikkinsa tulee suoraan sydämestä. Siinä on todellisen elämisen ja tekemisen riemua, sellaista jota kyyniset luuserit eivät kestä kuunnella, kuten he eivät kestä mitään muutakaan aitoa riemuitsemista cooleissa, mutta niin tympääntyneissä elämissänsä.
Tehtävä 1: Opettele eroon myötähäpeän tunteistasi kuuntelemalla Tommi Läntisen tuotantoa niin kauan, että myönnät diggaavasi siitä.
Ja sitten laula koko sydämesi kyllyydestä Tommin mukana: “Olen onnellinen, olen onnellinen, karu selli ois maa jos et vois asuttaa mun sydämen aravaa. Olen onnellinen, olen onnellinen, karu selli ois maa jos en sais rakastaa, sun sydäntäs avaraa! Olen onnellineeeeennne-ne-ne-ne-ne-jiiiiihhaahhhahhaaauuuu!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti