Olemme lahjoittaneet pois vapautemme. Tietysti, joidenkin mielestä olemme myyneet sen ja saaneet vastineeksi turvaa ja mielenrauhaa, ”parempaa maailmaa.” On meillä vielä vähän vapautta jäljelläkin, mutta siitäkin meillä on kauhea kiire luopua. Jatkuvasti haluamme lisää lakeja ja rajoituksia, emmekä kertakaikkiaan pysty tekemään sitä loogista päätelmää, että miltä näyttää tulevaisuus, jota kohti kiirehdimme koko ajan tiukentaen rajoituksia, mutta ei ikinä, eikä mistään hölläten. Pahoittelen, jos väittämästäni ilmenee selvästi, etten seuraa maailman tapahtumia, mutta en tiedä ainuttakaan uutta lainsäädäntöä, joka sallisi jonkin aikaisemmin kielletyn tekemisen.
George Orwellin 1984, Aldous Huxleyn Brave New World ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451 ovat dystopioita, utopian irvikuvia, jotakin mihin ei tule pyrkiä. Orwell ennusti valvontakamerat joka nurkkaan ja kadunkulmaan. Ihmisen jokaista tekoa tarkkailtiin ja keksittiin jopa keinot huomata ajatusrikos ihmisen ulkoisesta olemuksesta. On huolestuttavaa, että minäkin olen useammin kuin kerran jättänyt jotakin sanomatta, siis internetissä, koska ajattelin, että joku herkkänahkainen poliisiviranomainen saattaisi pian kolkuttaa oveen. Jos esimerkiksi kirjoitan tähän, että haluaisin räjäyttää BB-talon kaikkine asukkaineen Pluton kääntöpuolelle, niin luetaanko se kirjaimellisena uhkauksena, vai kielellisenä tehokeinona, hyperbolana? Jossakin päin maailmaa, muistaakseni Jenkeissä tai Briteissä, eräs herrasmies päivitti Twitteriinsä haluavansa räjäyttää lentokentän taivaan tuuliin lentojen myöhästymisien takia, ja ihme ja kumma, poliisi ilmaantui, vaikka kyse olikin hyperbolasta.
Mutta niin, ne kamerat.
Jos turvallisuusministeriö vetäisi taikurinhatusta äärettömän määrän euroja ja hattuun kiinnitetyssä mystisessä lapussa lukisi ”tehkää Suomesta turvallinen ja asentakaa valvontakameroita joka puolelle...” niin satavarmasti, kahdesti miettimättä se tulisi tehdyksi. Jos lähestulkoon kenelle tahansa annettaisi tämä sama valta, lopputulos olisi sama. Ei kukaan heittäisi hukkaan mahdollisuutta tehdä yhteiskunnasta näin luodinkestävää.
Olemmeko siis aivohalvaantuneita? Itsekin jo ihan innostuin kameroista joka nurkassa, kameroista, jotka kykenevät tunnistamaan ja eliminoimaan rikoksen aikeetkin, siitä että kaikkialla turvallisuus hipoisi ääretöntä – mutta sitten tajusinkin, että viime vuosisadan tieteiskirjallisuutta tätä kutsuttiin dystopiaksi. Ja hyvä jumala sentään, tämän päivän ihmiselle se on utopiaa. Missä on menty vikaan?
Liikenteenvalvontakamerat alkvat olla jo melkoisen high-techiä. Eilen ne huomasivat ylinopeuden sillä yhdellä ohikiitävällä hetkellä, tänään ne mittaavat keskinopeuden vähän pidemmällä välillä ja huomenna? Huomenna ne kyttäävät, että pysähdyitkö aivan paikallesi stop-merkin kohdalla, käytitkö vilkkua kääntyessäsi, oliko turvavälisi liian pieni, näytitkö keskisormea turhaan ja lähettävät sakon noin sekunnin viiveellä, koska – tosiaan – jos en väärin muista, niin kaikissa vuoden 2014 jälkeen valmistetuissa autoissa on, lentokoneiden tapaan ”musta laatikko” ja todellakin se on jatkuvassa yhteydessä verkkoon ja todellakin, sinne tallentuu kaikki tiedot kaikista ajokilometreistäsi ikinä ja sinulle voi lähettää sakot milloin vain, jos joku näppärä virkailija vain sattuu huomaamaan, että olet joskus ajanut 1km/h ylinopeutta – niin, kohtahan siitäkin tulee uusi laki.
Kaikin mahdollisin valtuuksin arvon lukija, diagnosoin sinulla aivopesuhalvauksen, jos hymyillen pystyt vielä sanomaan, ettei tässä ole millään muotoa menossa liian pitkälle.
Onhan se ”järkevää.” Turvallisuutta saadaan tappamalla vapaus ja minä satun tietämään miten monista rikoksista pääsee ”järkevästi” eroon.
Mies vetää toista miestä lättyyn, koska toinen mies käpälöi ensimmäisen naista. Väkivallan tekoon liittyi vahvasti emootio. Asian olisi voinut myös selvittää järkevästi, ilman vahvoja tunteidenpurkauksia. Fahreinheit 451:ssä ja dystopiaelokuva Equilibriumissa on tunteiden turmiollisuus ymmärretty, joten ratkaisuna yhteiskunnasta on tuhottu kaikki taide, jottei ihmiset niidenkään kautta tulisi tunteneeksi mitään ja Equilibriumissa ihmisten tulisi aamupalan yhteydessä vetää nappi huiviin, sellainen, joka lamauttaa kaikki tunteet. Ei ollut rikollisuutta, yhteiskunta toimi hyvin ja ennenkaikkea tehokkaasti. Fahrenheit 451:ssä ihmisillä oli kotonaan huone (olohuone), jonka jokaisella seinällä oli sen seinän kokoinen ruutu, jossa oli yksi ihminen. Vapaa-aika kului seuraten näiden virtuaalisten ihmisten keskinäistä, täysin tyhjänpäiväistä vuorovaikutusta. Kyllä, Ray Bradbury ennusti jo lähes 60 vuotta sitten, että Big Brotherin kaltainen turha viihde tulisi olemaan ruokaa sieluttomalle mielelle.
Sitä minä vain toivoisin, että jossakin vaiheessa, mielummin pian, huomaisimme, että dystopia on dystopiaa ihan syystä, eikä siihen tule kaikinkeinoin pyrkiä, koska minusta tuntuu, että monetkin yhteiskuntaa edistävät uudistuksemme on revitty suoraan joistakin dystopioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti